Roosalle A-englannista

Hei Roosa!

Vanha englanninopettaja täällä muistelee erästäkin käymäämme keskustelua. Viime kerralla kun tavattiin jo joku aika lukion päättymisen jälkeen, puhuit paljon siitä, kuinka hankalaa ja vastenmielestä englannin opiskelu sinulle oli ollut. Ymmärsin täysin, mistä puhut: pidät opiskelusta, teet töitä ja haluat oppia, mutta englannissa koit, että se ei vaan riitä. Ja näin oli ollut jo pitkään peruskoulun puolella.

Kun joukossa oli aina niin paljon parempia, etkä millään kohtuullisella työmärällä saavuttanut samaa, kääntyi se vähäkin osaamisen tunne itseään vastaan. Kieltenopiskelua sinänsä et vihannut: ruotsista taisit pitää kovastikin ja sait siinä edistymisestä hyvää palautetta, koska työ, mitä sen eteen teit, kantoi hedelmää.

Muistan, kuinka tuskailit sitä, että A-englanti ei ole sinulle oikea oppimäärä. Olit vihainen siitä, kuinka se, mitä lukiossa kursseilla edellytettiin, oli liikaa, ja se perusoppi, jota itse koit tarvitsevasi, oli saavuttamattomissa. Taisit myös sanoa, että  koska kaikki luokkakaverit osasivat niin hyvin, et halunnut tuoda julki edes vähää osaamistasi. (Tähän minä muistaakseni sanoin, että "kaikki" taisi ennemminkin tarkoittaa niitä äänekkäimpiä kavereitasi, ja minusta englannin osaamattomuus ei ole häpeä - olen nimittäin vanhoilla päivilläni tullut siihen ei-todistettuun johtopäätökseen, että heikko englannin taito korreloi sisällöllisesti rikkaan ja aktiivisen muun elämän kanssa.)

Minusta tuntuu, että englanninopetus koulussa jätti sinut Roosa vähän oman onnesi nojaan. Puhuimmehan me tästä lukioaikana jo useasti ja yritin jotenkin sovittaa puuttuvaa lenkkiä sinun tarpeittesi ja tavoitteiden välillä, mutta yritykseksi se taisi jäädä. Ehkä mietin liikaa sitä, miten saan näistä vahvoista vielä vahvempia - niinhän se vähän on, että äänekkäämmän ja nopeasti kyllästyvän poikasen tarpeita me emot tuppaamme hätäpäissämme tyydyttämään.

Kun viimeksi tavattiin, sanoit, että kaikkein parasta sinun kohdallasi olisi ollut, jos nopeat olisivat pystyneet opiskelemaan omaa tahtiaan ja sinä olisit (lukuisten samankaltaistesi kanssa) voinut keskittyä suppeampaan, sinun tarpeillesi suunnattuun englantiin. Ehkä silloin olisit voinut kuroa umpeen juopaa oman kielitaitosi ja jatko-opinnoissa tarvittavan kielitaidon välillä. Koska niinhän siinä tietysti kävi: sinäkin, joka kartoit englanninkielisiä kontakteja, jouduit yliopistossa kohtaamaan englannin.

Roosa, emme ole pystyneet ratkaisemaan, mitä sinunkaltaisille opiskelijoille pitäisi tehdä. Ongelma on rakenteellinen. Joku ylppärin aineista pitää kirjoittaa pitkänä, eivätkä ruotsi tai matematiikka ole kaikille varteenotettavia vaihtoehtoa. Sitten ollaankin hiukan hankalassa tilanteessa. Pitkä englanti on läpi päästävä, vaikka se oppi, jota lukiossa saat, ei oikein kohtaa tarpeitasi. Siitä olen pahoillani.

En osaa sanoa, löytyykö tulevaisuudessa ratkaisu ongelmaasi. Luin nimittäin juuri hienon tutkimuksen, jossa kerrotaan, miten kokelaat ylppäreissä tietyissä kielissä keväällä 2012 ovat menestyneet. Tulokset osoittautuivat juuri sellaisiksi, kuin tiesimme ja kuvittelimmekin. Englantia osataan, keskimääräisesti oikein hyvinkin ja tavoitetasot ylittäen, mutta ruotsia sen sijaan ei.

 Jos ja kun näin on, voipi olla, että resurssit ja huomio kohdistetaan ennemminkin tuonne ruotsin osaamattomuuteen kuin siihen, että teitä oman tasoistanne englannin opetusta kaipaavia on siellä menestyksen varjossa aika monia. Ja jos resursseja, esimerkiksi A-kielten pakollisia kursseja vähennettäisiin siksi, että saadaan ruotsin opintoihin puhtia, sinulle, Roosa, voin vaitettavasti tarjota lukiossa jatkossa vieläkin vähemmän apua englanninopintoihisi.

Ei silti, hyvinhän sinullekin kävi. Ja lämpimät terveiset vanhalta enkun opeltasi kera kiitoksin sinulle siitä, että voimme yhdessä purkaa näitä kieliin liittyviä traumoja:)

 - Anu Halvari