Roosalle A-englannista

Hei Roosa!

Vanha englanninopettaja täällä muistelee erästäkin käymäämme keskustelua. Viime kerralla kun tavattiin jo joku aika lukion päättymisen jälkeen, puhuit paljon siitä, kuinka hankalaa ja vastenmielestä englannin opiskelu sinulle oli ollut. Ymmärsin täysin, mistä puhut: pidät opiskelusta, teet töitä ja haluat oppia, mutta englannissa koit, että se ei vaan riitä. Ja näin oli ollut jo pitkään peruskoulun puolella.

Kun joukossa oli aina niin paljon parempia, etkä millään kohtuullisella työmärällä saavuttanut samaa, kääntyi se vähäkin osaamisen tunne itseään vastaan. Kieltenopiskelua sinänsä et vihannut: ruotsista taisit pitää kovastikin ja sait siinä edistymisestä hyvää palautetta, koska työ, mitä sen eteen teit, kantoi hedelmää.

Muistan, kuinka tuskailit sitä, että A-englanti ei ole sinulle oikea oppimäärä. Olit vihainen siitä, kuinka se, mitä lukiossa kursseilla edellytettiin, oli liikaa, ja se perusoppi, jota itse koit tarvitsevasi, oli saavuttamattomissa. Taisit myös sanoa, että  koska kaikki luokkakaverit osasivat niin hyvin, et halunnut tuoda julki edes vähää osaamistasi. (Tähän minä muistaakseni sanoin, että "kaikki" taisi ennemminkin tarkoittaa niitä äänekkäimpiä kavereitasi, ja minusta englannin osaamattomuus ei ole häpeä - olen nimittäin vanhoilla päivilläni tullut siihen ei-todistettuun johtopäätökseen, että heikko englannin taito korreloi sisällöllisesti rikkaan ja aktiivisen muun elämän kanssa.)

Minusta tuntuu, että englanninopetus koulussa jätti sinut Roosa vähän oman onnesi nojaan. Puhuimmehan me tästä lukioaikana jo useasti ja yritin jotenkin sovittaa puuttuvaa lenkkiä sinun tarpeittesi ja tavoitteiden välillä, mutta yritykseksi se taisi jäädä. Ehkä mietin liikaa sitä, miten saan näistä vahvoista vielä vahvempia - niinhän se vähän on, että äänekkäämmän ja nopeasti kyllästyvän poikasen tarpeita me emot tuppaamme hätäpäissämme tyydyttämään.

Kun viimeksi tavattiin, sanoit, että kaikkein parasta sinun kohdallasi olisi ollut, jos nopeat olisivat pystyneet opiskelemaan omaa tahtiaan ja sinä olisit (lukuisten samankaltaistesi kanssa) voinut keskittyä suppeampaan, sinun tarpeillesi suunnattuun englantiin. Ehkä silloin olisit voinut kuroa umpeen juopaa oman kielitaitosi ja jatko-opinnoissa tarvittavan kielitaidon välillä. Koska niinhän siinä tietysti kävi: sinäkin, joka kartoit englanninkielisiä kontakteja, jouduit yliopistossa kohtaamaan englannin.

Roosa, emme ole pystyneet ratkaisemaan, mitä sinunkaltaisille opiskelijoille pitäisi tehdä. Ongelma on rakenteellinen. Joku ylppärin aineista pitää kirjoittaa pitkänä, eivätkä ruotsi tai matematiikka ole kaikille varteenotettavia vaihtoehtoa. Sitten ollaankin hiukan hankalassa tilanteessa. Pitkä englanti on läpi päästävä, vaikka se oppi, jota lukiossa saat, ei oikein kohtaa tarpeitasi. Siitä olen pahoillani.

En osaa sanoa, löytyykö tulevaisuudessa ratkaisu ongelmaasi. Luin nimittäin juuri hienon tutkimuksen, jossa kerrotaan, miten kokelaat ylppäreissä tietyissä kielissä keväällä 2012 ovat menestyneet. Tulokset osoittautuivat juuri sellaisiksi, kuin tiesimme ja kuvittelimmekin. Englantia osataan, keskimääräisesti oikein hyvinkin ja tavoitetasot ylittäen, mutta ruotsia sen sijaan ei.

 Jos ja kun näin on, voipi olla, että resurssit ja huomio kohdistetaan ennemminkin tuonne ruotsin osaamattomuuteen kuin siihen, että teitä oman tasoistanne englannin opetusta kaipaavia on siellä menestyksen varjossa aika monia. Ja jos resursseja, esimerkiksi A-kielten pakollisia kursseja vähennettäisiin siksi, että saadaan ruotsin opintoihin puhtia, sinulle, Roosa, voin vaitettavasti tarjota lukiossa jatkossa vieläkin vähemmän apua englanninopintoihisi.

Ei silti, hyvinhän sinullekin kävi. Ja lämpimät terveiset vanhalta enkun opeltasi kera kiitoksin sinulle siitä, että voimme yhdessä purkaa näitä kieliin liittyviä traumoja:)

 - Anu Halvari

 

Muutospyörteitä kieltenopetuksessa?

Maailma ei ole enää kylässä täällä pääkaupunkiseudulla. Maailma on läsnä tässä ja nyt meidän arjessamme. Lapset ja nuoret kuulevat, näkevät, kokevat kulttuurista monimuotoisuutta busseissa, metrossa, ratikassa, koulussa, vapaa-ajallaan. Monikielisyys on arkea niin ihmisten kohdatessa kaduilla ja pihoilla kuin sosiaalisessa mediassakin. Kasvaminen monikielisyyteen alkaa monella huomaamatta arjessa. Koulussakin opittua kielitaitoa tarvitaan heti. Mutta mitä tapahtuu kielten luokissa? Mikä on käsityksemme kielitaidosta? Miten kielitaitoa harjoitellaan? Miten kieltenopettaja voi tietoisesti kasvattaa oppilaitaan monikielisyyteen?

Eurooppalainen viitekehys parinkymmenen vuoden takaa kertoo, mitä kielitaito on: ymmärtämistä ja tuottamista. Ja virheitäkin saa tehdä ja eikä sekään ole moka, jos useita kieliä käyttää samanaikaisesti kunhan vaan puhujien välillä vallitsee yhteisymmärrys. Nyt käytössä oleva ops vuodelta 2004 velvoittaa arvioimaan oppilaan osaamista kriteeriviitteisesti viitekehyksen perusteella laaditun kielitaidon taitotasoasteikon avulla. Tästä huolimatta ei ole kahta viikkoakaan siitä kun sanoin eräälle kieltenopettajalle, että kieltenopetuksen tavoitteena ei ole persoonapronominien osaaminen. Kun siellä taitotasoasteikossa ei ole kielitaidon osa-aluetta nimeltä kieliopin hallinta. Eurooppalainen kielisalkku tarjoaa hyvän välineen oppilaan omien kehittyvien kielitaitojen arviointiin.

Mikä todellisuus mobiililaitteita sujuvasti vapaa-ajallaan käyttäviä lapsia ja nuoria sitten mahtaa odottaa kielten luokassa? Mobiililaitteet hyllylle? Lyijykynä, ruutuvihko, harjoituskirja, moniste? Oppikirjojen tarjoama tekstimaailma, joka on hyvinkin epäautenttista? Selittääkö opettaja pois tvt:n käytön vetoamalla laitteiden toimimattomuuteen tai jopa omaan osaamattomuuteen? Kun en itse ole facebookissa tai kirjoita blogia, niin eiväthän oppilaanikaan voi olla tai kirjoittaa?

Totuus taitaa monessa koulussa olla se, että tunnin alussa oppilaiden älypuhelimet kerätään varta vasten luokkaan hankitulle hyllylle äänettöminä odottamaan välituntia, ja kunnassa puuhataan kännyköiden täyskieltoa opetuksessa. Eräs helsinkiläinen rehtori kuitenkin totesi nasevasti, että "Don´t turn them off!" Ensin luulin rehtorin tarkoittavan oppilaiden mobiililaitteita, mutta sitten kävikin ilmi, että nimenomaan oppilaita ei kannata laittaa pois päältä tunnin alussa. Oppilaille tarjotaan ainakin hänen koulussaan mahdollisuus hyödyntää informaalista sosiaalisen median osaamistaan myös oppitunneilla.

En ole itse opettanut vieraita kieliä neljään vuoteen. Koen, että pedgaoginen osaamiseni on jäänyt 90- ja 00-lukujen vaihteeseen. Some-juna odottaa matkustajia joka aamu koulussakin.

Annamari Kajasto, projektisuunnittelija, Uudenmaan Kielitivoli, Maailma koulussa
Twitter @Akajasto

Blogi pystyssä!

Olemme joukko entisiä ja nykyisiä kieltenopettajia, jotka työskentelevät nykyään hallinnonkin parissa. Olemme mukana kieltenopetussuunnitelmien ja kieltenopettamisen kehittämistyössä. Kieltenopetus, kielet, viestintä ja monimuotoiset kieli- ja kulttuurikysymykset ovat ammattimme ja intohimomme. Päätimme perustaa blogin sen vuoksi, että välillä ajatuksia tulvii yli viranomaistoimituksen laidan. Kirjoitamme blogitekstejä itse ja pyydämme myös muilta kollegoiltamme apua. Jos itse olet kiinnostunut lähettämään meille tekstin tai kysymyksen, johon toivot vastausta, ota yhteyttä yhteen kirjoittajista!

Anu Halvari
Annamari Kajasto
Paula Mattila
Joanna Ovaska